Henrik Leijona
Henrik Leijona (saks. Heinrich der Löwe; 1129 tai 1130 – 6. elokuuta 1195 Braunschweig) oli Saksin herttua (nimellä Henrik III) vuosina 1142–1180 ja Baijerin herttua (nimellä Henrik XII) vuosina 1156–1180. Hän oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Fredrik I Barbarossan tärkeimpiä sotapäälliköitä, mutta ajautui lopulta tämän kanssa riitoihin, joten keisari riisti vuonna 1180 häneltä hänen molemmat herttuakuntansa. Henrik Leijonaa pidetään myös Münchenin kaupungin perustajana.[1]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksin ja Baijerin herttuaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik Leijona oli Welf-sukuun kuuluneen Baijerin ja Saksin herttuan Henrik X Ylpeän ainoa poika. Hänen äitinsä Gertrud Saksilainen oli keisari Lothar III:n tytär.[1] Welfien ja Hohenstaufenin suvun kilpailun vuoksi Hohenstaufen-sukuinen keisari Konrad III riisti vuonna 1138 Henrik Ylpeältä tämän molemmat herttuakunnat ja julisti hänet valtakunnankiroukseen. Henrik Ylpeä kuoli seuraavana vuonna.[2] Toukokuussa 1142 Frankfurtissa pidetyillä valtiopäivillä Henrik Leijonalle palautettiin toinen hänen isänsä läänityksistä eli Saksin herttuakunta sillä ehdolla, että hän tunnusti Baijerin herttuakunnan kuulumisen isäpuolelleen, Itävallan rajakreivi Henrik II Jasomirgottille, jolle keisari Konrad oli jo ehtinyt luovuttaa sen. Tultuaan vuonna 1147 täysi-ikäiseksi Henrik Leijona vaati itselleen myös Baijeria ja yritti vuonna 1151 huonolla menestyksellä vallata sen.[1][2]
Vuonna 1152 keisarikunnan johtoon tuli Henrik Leijonan Hohenstaufen-sukuinen serkku Fredrik Barbarossa, joka päätti solmia rauhan Welfien kanssa. Henrik Leijona osallistui armeijansa kanssa Fredrik Barbarossan ensimmäiseen Italian-sotaretkeen vuosina 1154–1155 ja tukahdutti kansannousun Roomassa Fredrikin keisariksi kruunaamisen yhteydessä. Keisari tunnusti Henrik Leijonan oikeuden Baijeriin, jonka tämä pääsi viimein ottamaan haltuunsa syyskuussa 1156.[1][2] Henrik Jasomirgottia kompensoitiin korottamalla samalla Itävalta herttuakunnaksi. Seuraavana vuonna Henrik Leijona perusti uuden kauppapaikan Isarjoen varrelle.[1] Vuonna 1158 keisari Fredrik lopetti Henrikin ja Freisingin piispan välisen riidan vahvistamalla kauppa-alueen nimeltä Munichen (sittemmin München).[3]
Henrik nai vuonna 1148 Zähringenin herttua Konrad I:n tyttären Clementian, mutta avioliitto purettiin vuonna 1162. Vuonna 1168 Henrik solmi toisen avioliiton Englannin kuningas Henrik II:n tyttären Matilda Plantagenetin kanssa.[1]
Valtakausi Saksissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henrik Leijona laajensi Saksin herttuakuntaa Elben itäpuolisille alueille. Hän valtasi Holsteinin kreivi Aadolf II:lta pätkän Itämeren rannikkoa ja perusti uudelleen vuonna 1159 Lyypekin kaupungin, jonka asemaa kaupan keskuksena hän huomattavasti vahvisti gotlantilaisten kauppiaiden sekä Ruotsin ja Novgorodin kanssa solmimillaan sopimuksilla.[1] Useiden sotaretkien myötä Henrik valtasi vähitellen koko Mecklenburgin ja Etu-Pommerin alueen slaavilaisilta obotriiteilta. Hän alkoi levittää tälle alueelle saksalaista asutusta sekä kristinuskoa perustamalla siirtokuntia ja rakennuttammalla kirkkoja.[1][2] Ratkaiseva voitto saatiin vuoden 1160 sotaretkellä, jolloin obotriittien päällikkö Niklot surmattiin taistelussa. Henrik siirsi samana vuonna Mecklenburgin piispanistuimen Schweriniin, jolle hän antoi samalla kaupunginoikeudet.[4] Henrik soti myös pitkään Tanskan kanssa rannikolla sijaitsevan Rügenin saaren omistuksesta.[1]
Henrik siirsi Saksin pääkaupungin Braunschweigiin ja rakennutti sinne Dankwarderoden linnan, jonka eteen hän pystytti vuonna 1166 leijonapatsaan symboloimaan omaa valtaansa.[1][4] Hän otti haltuunsa useiden sammuneiden ylimyssukujen omaisuuden, mikä herätti paljon ärtymystä.[1] Vuonna 1164 Magdeburgin ja Bremenin arkkipiispat sekä Brandenburgin rajakreivi Albrekt Karhu liittoutuivat useiden Saksin pikkuruhtinaiden kanssa Henrik Leijonaa vastaan. Keisari Fredrik Barbarossan väliintulo vuonna 1168 pakotti Henrikin vastustajat solmimaan rauhan.[1][2] Etsiessään liittolaisia Henrik joutui tunnustamaan Niklotin pojan Pribislavin Mecklenburgin ruhtinaaksi.[2]
Henrik teki vuonna 1172 pyhiinvaelluksen Jerusalemiin ja sai Konstantinopolissa ruhtinaallisen vastaanoton Bysantin keisari Manuel I:ltä.[1]
Henrik osallistui kahden vuosikymmenen ajan Fredrik Brabarossan kaikkiin merkittäviin sotaretkiin. Hän oli mukana vuoden 1157 Puolan-sotaretkellä ja vuosien 1158–1161 toisella Italian-sotaretkellä, jonka aikana hän oli tärkeässä roolissa muun muassa Creman kaupungin piirityksessä. Vuonna 1168 Henrik neuvotteli keisarin nimissä rauhasta Englannissa ja Ranskassa.[1] Hän ei kuitenkaan osallistunut vuonna 1174 alkaneeseen Fredrik Barbarossan kolmanteen Italian-sotaretkeen.[2] Henrik saapui vuonna 1176 Chiavennaan tapaamaan Fredrikiä, joka pyysi häneltä sotilaallista apua, mutta Henrik vaati nyt palkkioksi Goslarin valtakunnankaupunkia. Kun keisari ei suostunut ehtoon, Henrik ei lähettänyt apujoukkoja, minkä seurauksena keisarillinen armeija kärsi tappion Pohjois-Italian kaupunkivaltioille Legnanon taistelussa samana vuonna. Tätä Fredrik Barbarossa ei antanut anteeksi.[1][2][4]
Syrjäyttäminen ja viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksin ylimykset aloittivat vuonna 1177 uuden kapinan Henrik Leijonaa vastaan. Seuraavana vuonna Saksaan palannut Fredrik Barbarossa yritti sovitella kiistaa kuulemalla kapinallisten ruhtinaiden valituksia Henrikin toiminnasta. Henrik kieltäytyi vastaamasta syytöksiin keisarin edessä ja jätti saapumatta neljille peräkkäisille valtiopäiville, joissa asiaa oli tarkoitus käsitellä. Vuonna 1180 keisari Fredrik lopulta julisti Henrikin isänsä tavoin valtakunnankiroukseen ja takavarikoi tämän maat.[1][2] Lisäksi Fredrik pilkkoi Henrikin valtakunnan jakamalla sen eri ruhtinaille. Baijerin hän antoi Otto Wittelsbachille, Saksin länsiosista muodostetun Westfalenin herttuakunnan Kölnin arkkipiispalle ja Saksin itäosan sekä herttuan arvon Brandenburgin Albrekt Karhun pojalle Bernhardille.[1]
Henrik onnistui aluksi puolustamaan asemiaan Pohjois-Saksissa ja voitti vuonna 1180 vihollisensa kahdessa taistelussa, mutta joutui antautumaan seuraavana vuonna. Valtiopäivät päättivät palauttaa hänelle hänen perintömaihinsa kuuluneet Braunschweigin ja Lüneburgin, mutta hän joutui lähtemään maanpakoon appensa Englannin kuningas Henrik II:n hoviin. Henrik palasi Saksaan vuonna 1185, mutta koska hän vaati edelleen maidensa palauttamista ja kieltäytyi osallistumasta Fredrik Barbarossan rinnalla kolmanteen ristiretkeen, hänet ajettiin vuonna 1189 uudelleen maanpakoon Englannin Normandiaan.[1][2]
Fredrik Barbarossan kuoltua seuraavana vuonna ristiretkellään Henrik palasi jälleen ja valtasi itselleen alueita Pohjois-Saksista, kuten Lyypekin ja Lüneburgin kaupungit. Keisarikunnan uudeksi hallitsijaksi tullut Fredrik Barbarossan poika Henrik VI solmi hänen kanssaan heinäkuussa 1190 rauhan Fuldassa. Tyytymätön Henrik Leijona aloitti sodan vielä uudelleen vuonna 1192 keisarin ollessa Italiassa, mutta joutui taipumaan jälleen rauhaan vuonna 1194. Hän kuoli seuraavana vuonna Braunschweigissa.[1][2] Hänet haudattiin rakennuttamaansa Braunschweigin tuomiokirkkoon.[1]
Lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henrik Leijonan vanhimmasta pojasta Henrik Pitkästä tuli Reinin pfalzkreivi, toisesta pojasta tuli keisari Otto IV ja kolmannesta pojasta Vilhelmistä polveutui myöhempi Braunschweig-Lüneburgin hallitsijasuku. Henrik Leijonan tytär Gertrud Baijerilainen nai vuonna 1177 Tanskan kuningas Knuut VI:n.[2]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Henrik Leijonasta ei ole säilynyt yhtään aikalaismuotokuvaa, mutta häntä kuvailtiin pienikokoiseksi ja tummatukkaiseksi. Liikanimeä ”Leijona” käytettiin ilmeisesti jo hänen elinaikanaan, mutta se vakiintui vasta 1200-luvulla. Henrikin jäännöksiä etsittiin Braunschweigin tuomiokirkon lattian alta vuonna 1935 tehdyissä kaivauksissa.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Karl H. E. Jordan: Henry III (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 22.10.2017.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Nordisk familjebok (1909), s. 430–431 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 22.10.2017.
- ↑ Vom Münchner Pfennig zum Euro (Arkistoitu sivu. Katso: "Münchner Stadtgründungsurkunde" ausgestellt zu Augsburg am 14. Juni 1158) 12.10.2014. Bayerisches Staatsministerium der Finanzen. Arkistoitu 12.10.2014. Viitattu 22.8.2016. (saksaksi)
- ↑ a b c d Karl Jordan: Heinrich der Löwe (saksaksi) Neue Deutsche Biographie (1969) Deutsche Biographie. Viitattu 22.10.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Henrik Leijona Wikimedia Commonsissa
